Obertilliachin lähtöportti on tullut Otolle tutuksi. Kuva: Markus Suontakanen/Ampumahiihtoliitto

Otto Invenius on sanaillut jo jonkin aikaa, että kunto tuntuu olevan koronan hellittäessä mukavassa nousussa. Perjantaina IBU-cupin päätösviikon pikakilpailussa Itävallan Obertilliachissa siirryttiin sanoista tekoihin.

Otto tempaisi yhden urheilu-uransa parhaista kisoista. Hän sijoittui 27:nneksi ja selvisi ensimmäisen kerran kahteen vuoteen IBU-cupin pisteille, joita jaetaan 40 parhaalle.

Saavutuksen arvoa nostaa timantinkova 126 kilpailijaan kohonnut osanottajajoukko. Maailman terävin kärki kilpailee samaan aikaan maailmancupissa Nove Mestossa, mutta heti seuraava kasti oli nyt viivalla.

Tuloslista kertoo omaa kieltään. Oton edelle ei yltänyt ketään häntä nuorempaa urheilijaa. Leppävirtalainen oli tulosten ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt pyssytykki.

Jos vertailuun nostetaan viime viikolla nuorten MM-kisoissa mukana olleet, niin vain normaalimatkan maailmanmestari Saksan Philipp Lipowitz ehti Oton edelle. Hän oli 24. viisi sekuntia paremmalla ajalla.

Molemmat ampuivat yhden sakon.

– Ero tuli kirjaimellisesti jäisellä sakkoringillä, kun menin vauhdilla kyljelleen. Siinä ne sekunnit kuluivat, Otto kertoi.

Kilpailun tasosta saa kuvan tuloksia kelaamalla. Voiton vienyt Saksan Philipp Nawrath näytti kuntonsa jo viime viikolla Nove Mestossa, missä hän ankkuroi Saksan maailmancupin viestin voittoon. Nyt nollat ampuneen 28-vuotiaan poliisin suoritus toi ykkössijan liki puolen minuutin erolla ja olisi hyvin todennäköisesti nostanut hänet varsin ylös myös maailmancupin kisassa.

Toiseksi tullut Norjan Aleksander Fjeld Andersen oli Hochfilzenin massalähdössä joulukuussa kahdestoista. Neljänneksi sijoittunut Norjan Erlend Bjöntegaard oli kauden avauksessa Kontiolahdella pikakilpailun viitonen ja tammikuussa Anterselvassa massalähdön kuudes ja normaalimatkan yhdeksäs.

Kärkipään urheilijat olisivat maailmancupin vakiourheilijoita, jos vain edustaisivat jotakin muuta kuin lajin mahtimaita.

Sijalta 12 löytyy mielenkiintoinen norjalainen. Kesäkuussa 24 vuotta täyttävä Sverre Dahlen Aspenes esiintyi viimeksi kansainvälisissa ympyröissä kolme vuotta sitten, jolloin hän voitti junioreiden maailmanmestaruuden takaa-ajossa Otepäässä. Tunturimaasta ei todellakaan ole helppoa päästä edustamaan.

Myös 17:nneksi ja siis Oton edelle ehtinyt Venäjän Anton Babinov lukeutuu maailmalla menestyneisiin. Hän on selvinnyt kolme kertaa kauden aikana maailmancupin pisteille ja kuului Venäjän MM-joukkueeseen Pokljukassa.
Keskiviikkona normaalimatkalla kolmanneksi sijoittunut Heikki Laitinen oli tällä kertaa toiseksi parhaana suomalaisena 41. Patrik Kuuttinen oli 63 ja Joni Mustonen 96.

Otolle tulos oli erinomainen, vaikka kilpailu ei sujunut täydellisesti putkeen. ”Kylkimyyry” sakkoringillä vei sekunteja eivätkä olot olleet mitenkään ihanteelliset.

– Hiihto tuntui jotenkin kurjalta. Aurinkoisessa kelissä latu oli pehmeä ja keli hidas.

Parin plus-asteen lämmössä hän hävisi kympin hiihto-osuudella Nawrathille 1,20.

Ammuntaansa hän ihasteli pitkään kisan jälkeen. Olihan keskiviikon neljän ammunnan kisa tuonut 60%:n osumatarkkuudella kahdeksan sakkoa, ja nyt kahdelta paikalta ohi meni vain yksi pystykuti.

– Ja sekin oli tosi niukasti ohi. Kokonaisuutena ammunta kulki loistavasti ja kisa oli parempaa kuin pariin vuoteen. Ei viime talvena kulkenut näin hyvin.

Kisaviikko jatkuu toisella pikakilpailulla lauantaina.

– Tänään otti aika koville. Makasin kisan jälkeen selälläni maalialueella minuuttikaupalla ennen kuin pääsin ylös. Oli vähän samanlaista kuin pari vuotta sitten mitalikisan jälkeen. Silloin olin pitkään ihan tillin-tallin. Nyt selvisin pikkuisen vähemmällä, Otto naureskeli hyväntuulisesti.

Raju rykäisy vaatii tuhdisti evästä.
– Energiavajetta on paikattava. Olen syönyt hyvin, jäätelöäkin meni. Iltaa kohti pitää syödä ja tankata lisää, Otto puhisi ja jatkoi tyytyväisenä:
– Ei kunto enää niin huonolta vaikuta.

JuHu