Kuvassa Otto painelee Obertilliachin alppimaisemissa nuorten MM-kisoissa, jolloin sää oli vielä erinomainen. Kuva: Markus Suontakanen/Ampumahiihtoliitto

Suomi sijoittui kymmenenneksi sekaviestissä IBU-cupin päätöspäivänä Obertilliachissa Itävallassa. Jälkikäteen pohdittuna joukkueella olisi ollut erittäin hyvällä onnistumisella mahdollisuuksia kahdeksanteen sijaan, mutta terävin kärki oli liian kaukana.

Nelikon suoritus tyydytti Otto Inveniusta.

– Joukkueena hyvä veto. Kymmenes sija näissä oloissa on riittävän hyvin, Otto arvioi.

Olosuhteet muuttuivat viimeiseksi kisapäiväksi täysin. Viikolla komeasti porottanut auringonpaiste vaihtui kunnolliseksi lumimyräkäksi.

– Märkää lunta tuli taivaan täydeltä. Pöpperöisessä lumessa keli oli tosi hidas ja näkyvyys ampumapaikalla oli aiempaa heikompi.

Sanna Laarin ja Heidi Kuuttisen osuuksien jälkeen Otto pääsi liikkeelle yhdeksäntenä vajaat kolme minuuttia kärjestä.

Kahdeksantena edennyt Itävalta oli lähituntumassa, mutta mitaleissa kiinni olleet Ruotsi, Venäjä, Ukraina, Saksa, Norja, Tshekki ja Ranska kulkivat selkeästi edellä.

Suomi kamppaili sijaluvuista tasaisessa keskiryhmässä yhdessä Italian, Sveitsin, Slovakian, Slovenian ja Kroatian kanssa.

Otto hoiti osuutensa kunnialla, ja toi Suomen viimeiseen vaihtoon kymmenentenä.

– Se oli melkoista kamppailua, Otto huokasi.

Samalla osuudella oli mukana kisojen tähdistöä, mikä tarjoaa erinomaisen tilaisuuden vertailuun.

Hiihtoajoissa nopein oli IBU-cupin ykkönen Norjan Filip Fjeld Andresen, 14.54,3.

Otto hävisi Andresenille vain 49 sekuntia. Kova suoritus?
– No, ei ollut. Ei kuuden kilometrin osuudella saa hävitä noin paljoa, Otto sivalsi itseään.

Kun mukaan lasketaan ammunta-ajat, niin Andresen löi osuusajassa Oton 1,19 minuutilla. Puolen minuutin lisäys tuli pääosin varapatruunoista, joita norjalainen tarvitsi kolme Oton viittä vastaan.

Naisten osuuksien jälkeen Norja oli kärjestä minuutin päässä. Andresen kavensi eron puoleen, mutta ykkösenä ankkuriosuudelle pääsi Venäjä.

Itänaapurin kolmatta osuutta vei Semen Suchilov, joka joulukuussa Kontiolahdella nappasi pikakilpailusta maailmancupin pisteitä. Oton kanssa yhtä lailla viisi varapatruunaa käyttänyt Suchilov tempaisi osuuden 51 sekuntia Ottoa nopeammin.

Venäjän ankkuri, kokenut Anton Babikov epäonnistui pystypaikalla ja kiersi yhden sakkoringin. Saksa vei voiton ennen Norjaa ja Tshekkiä. Venäjä putosi viidenneksi.

Suomen ankkuri Joni Mustonen teki hyvää työtä ja toi Suomen maaliin kymmenentenä.

Kisan jälkeen Otto tunnusti kaipaavansa lepoa. Viidentoista päivän aikana oli kahdeksan kilpailua. Ensin neljä nuorten MM-kekkereissä ja sen päälle neljä miesten IBU-cupissa.

MM-kisat menivät vielä koronan jälkeisissä höyryissä, mutta IBU-cupissa tahti muuttui huomattavan paljon parempaan suuntaan.

– Lauantain pikakilpailussa Saksan Lipowitz jäi jo taakse, Otto myhäili.

Kaksi viikkoa aiemmin Philipp Lipowitz voitti normaalimatkalla nuorten MM-kultaa ja hiihti 15 km yli 1,5 minuuttia Ottoa nopeammin. Lauantain kympillä samainen Lipowitz hävisi viisi sekuntia hiihto-osuudella ja jäi Oton taakse.

Tarjoavatko viimeaikaiset tulokset sijaa jossittelulle? Entäpä jos korona olisi hellittänyt pari viikkoa aiemmin?

– En minä sellaista mieti enkä harmittele menneitä. Olen iloinen, että taudista on päästy ja jonkinlainen kunto löytyi, Otto huokaisi syvään ja ryhtyi pakkaamaan odotettua kotimatkaa varten. Itävallan Obertilliachin keikka kesti lähes kuukauden.

JuHu