Otto Invenius tempaisi yhden uransa parhaista IBU-cupin kilpailuistaan sunnuntaina, mutta kovin rauhallisesti mies itse suhtautui saavutukseen.

Oikeastaan äänen sävystä kuulsi jonkinmoinen harmitus.
– Kun olin pudottanut kolme taulua pystypaikalla, niin tuli niin hemmetin hyvä olo. Siinä sitten unohtuivat kaikki ammuntaan liittyvät perusasiat, Otto tarinoi ironisesti.

Nimittäin hän oli ampunut makuun puhtaasti ja oli väliajoissa jo hulppeasti kahdestoista tullessaan pystylle. Edellytykset todella kovaan sijoituksiin olivat olemassa, kunnes keskittyminen herpaantui ja kaksi viimeistä paukkua meni ohi.

– Kokemusta on yksinkertaisesti liian vähän. Pitäisi malttaa tehdä asiat loppuun asti, hän analysoi.

Tuloksena oli 28. sija, mitä paremmin Otto on sijoittunut vain kaksi kertaa. Kolme vuotta sitten hän oli kymmenes Idressä Ruotsissa ja viime keväänä Obertilliachissa Itävallassa tuli 27. sija.

– Nyt tulos syntyi aika lailla perussuorituksella. Ladulle jäi kyllä kaikki mitä ukosta irtosi, mutta sakkoja tuli kaksi. Nollilla olisin ollut puhtaasti kymmenen joukossa.

Tuloslista kertoo, kuinka tiukka kilpailu lopulta oli. Jos Otto olisi saanut nipistettyä loppuajasta 3,2 sekuntia pois, niin sijaluku olisi noussut kuudella 22:ksi.

Norjalaisten panos oli jälleen hurja. Sindre Fjellheim Jorden voittamassa kisassa kuuden joukkoon ylsi viisi tunturimaan edustajaa. Kakkoseksi ja kolmoseksi sijoittuivat maailmancupista tutut Erlend Bjöntegaard (kolmesti pallilla maailmancupissa) ja Johannes Dale (yksi voitto ja viisi muuta palkintosijaa maailmancupissa).

Otto hävisi Jordelle kympin hiihtoajassa 25,6 sekuntia ja ammunta-ajoissa 9,5 sekuntia, joten kovin kaukana kärki ei kulje.

– Ennemmin tai myöhemmin sijoitus on kymmenen joukossa. Suunta on koko ajan kohti parempaa ja usko tuleviin kisoihin on kova. Kyllä perussuoritusten lomaan pitää jossakin kohtaa tulla niitä onnistumisiakin, Otto laski.

Sunnuntain kisassa muista suomalaisista kolme sakkoa ampunut Joni Mustonen oli 48., yhdellä sakolla selvinnyt Patrik Kuuttinen 75. ja kaksi sakkoa paukutellut Juho Hökkä tasan sadas.

IBU-cup jatkuu samalla paikkakunnalla alkavalla viikolla. Keskiviikkona Osrbliessä on ohjelmassa normaalimatka.

Pyrylle kaksi voittoa Pohjanmaalla

Kotimaan ampumahiihtokisat käytiin Pohjanmaalla viikonloppuna. Jalasjärvellä vietiin lauantaina läpi normaalimatka ja sunnuntaina Kauhajoella ohjelmassa oli pikakilpailu.

SoisAH:n kaksikosta Pyry Stevander voitti yleisen sarjan molempina päivinä.

– Joulun sairastelun jälkeen nämä olivat ihan hyviä kisoja tähän saumaan. Makuuammunnan rytmin kanssa on ollut pulmia, ja se toi sakkoja. Hiihtäminen ei ollut erikoista, mutta tässä tilanteessa ajoi asiansa, Pyry tarinoi.

Santeri Kolehmainen oli Jalasjärvellä kolmas ja Kauhajoella toinen.
– Vähän sama kuin Pyryllä eli joulun aikaan oli pientä sairastelua. Siihen nähden hiihto kulki kohtuullisesti. Ammunta on jostakin syystä tällä hetkellä kateissa ja siihen pitää ensi viikolla kiinnittää huomiota, Santeri pohti.

Iisveden lauantaiset ampumahiihdot peruttiin, kun pakkasukko henkäili turhan jäätävästi.

JuHu