Kuva: Adam Adamson

Otto Invenius tempaisi kerrassaan mahtavan pikakilpailun nuorten MM-kilpailuissa Soldier Hollow’ssa USA:ssa myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa.

Suksi kulki ja ammunta toi komeat nollat. Tuloksena oli hopeinen mitali 11,9 sekuntia mestaruuden voittaneen Norjan Martin Nevlandin jälkeen.

Pikakilpailumitalit ovat suomalaisittain erittäin harvinaisia ja yleensäkin arvostettuja, koska tässä lajissa on liikuttava lujaa ja ammuttava liki täydellisesti.

– Parhaani tein enkä hävinnyt huonolle, Otto tunnusti reilusti.

Lopputulos oli loistava, vaikka Otolla oli hieman käynnistymisvaikeuksia kisan alla.
– Olo oli jotenkin löysä ja ehdin jo miettimään, että mitähän tästä tulee. Sitten vielä alkoi jännittämään niin mahdottomasti, mutta en antanut sen häiritä enkä ottanut kisasta mitään stressiä.

Hänen lähtönumeronsa 60 lukeutui jälkipäähän, joten ensimmäisten urheilijoiden onnistumiset olivat tiedossa.

– Tiesin Norjan Uldalin ja muutaman muun kaverin hyvistä ammunnoista. Ei se sotkenut kuvioita vaan keskityin omaan tekemiseen.

Lähtönumeron valinta perustui Oton kokemuksiin edellisiltä päiviltä, jolloin kylmä aamu lämpeni kisan edetessä ja loppupäällä saattoi olla näin parempi luisto.

– Uskon, että niin siinä kävi. Hyöty oli ehkä vain ykkössekunteja.

Hiihtoajassa hän hävisi Nevlandille 14 sekuntia, mutta voitti häntä ammunta-ajoissa kaksi sekuntia.

– Nolla-ammunta ei ole ihan jokapäiväistä. Nyt vielä päätin pystyllä nopeuttaa tekemistä, ja laukaisin kun mustaa näkyi, Otto kuvaili värikkäästi onnistumistaan.

Kisa oli erittäin kovatasoinen, sillä koko mitalikolmikko ampui nollat.

Stavangerin eteläpuolelta Ålgårdista lounais-Norjasta tuleva Martin Nevland ei yllättänyt Ottoa.
– Hänestä puhutaan seuraavana Johannes Bönä. Todella kova kaveri.

Nevlandin tuloslista on tasaiseksi kuvatulle nuorten MM-tasolle hämmentävä. Viidestä startista tuloksena on neljä kultaa.

Soldier Hollow’ssa hän ei osallistunut normaalimatkalle, muuta kaksi vuotta sitten Lenzerheiden kisoissa hän voitti kolme mestaruutta ja oli kerran neljäs.

Nevlandin ja Oton jälkeen kolmanneksi sijoittui Norjan Martin Uldal, joka näin jatkoi normaalimatkalta alkanutta pronssiputkeaan.

Suomalaisista toiseksi parhaana oli Jonni Mukkala. Hän ampui makuupaikan puhtaasti ollen siinä vaiheessa vain kaksi sekuntia Ottoa jäljessä.

Pystyltä tuli kaksi sakkoa ja hiukan hiipunnen hiihtovauhdin myötä tuloksena oli kuitenkin mukava 21. sija 1,33 kärjestä.
– Kokonaispanos oli ookoo, vaikka hiihtopäivä ei ollut paras mahdollinen. Yksi pystyn niukka ohilaukaus jäi kaivelemaan, kun taulu jo melkein kaatui, Jonni tuumaili.

Sunnuntain takaa-ajoon Jonni saa arvokasta seuraa, sillä normaalimatkan mitalistit Norjan Vidar Paulsen ja Tsekin maailmanmestari Jonas Marecek starttaavat matkaan heti Jonnin jälkeen.

Otto hakee takaa-ajossa peesiapuja, joskin ainakaan avauskierroksella sellaista tuskin löytyy.
– Katsotaan sitten miten kilpailu kehittyy. Pääsisikö pikku hiljaa lähemmäksi Nevlandia?

Ainakin palautumisaikaa Otolle siunautui enemmän kuin kahdelle norjalaismitalistille.
– Joo, mentiin doping-testiin ja minä sain hoidettua sen nopeasti alta pois. Sinne ne norjalaiset jäivät kuivanoloisina kyykkimään, Otto naureskeli iloisesti.

JuHu