Jännitys tiivistyy

Ampumahiihtäjät nimetään olympialaisiin alkavalla viikolla, joten silloin selviää myös Otto Inveniuksen ja Jimi Klemettisen kohtalo. Luvassa sattaa olla todellista historiaa, sillä koskaan ennen ei leppävirtalaista urheiluseuraa edustavaa urheilijaa olla valittu olympialaisiin. Otto ja Jimi kisailivat Saksan kisat Oberhofissa ja Ruhpoldingissa kämppäkavereina. – Otto osaa olla niin positiivinen, että siitä asenteesta pitäisi ottaa oppia, Jimi summasi […]

Soisalon kaksikolla kesy kisapäivä

Ruhpoldingin lauantai sujui suomalaisittain hyvin, mutta Soisalon kannalta kehnohkosti. Sekä Otto että Jimi ampuivat tuulettomissa oloissa kaksi sakkoa, ja Oton hiihtovauhti riitti kuitenkin mukaan sunnuntain takaa-ajoon. – Molemmat pystyn ohilaukaukset olivat selkeitä huteja. Tunne ennen kisaa ja sen aikana oli taas hyvä, mutta kun yksi meni ohi, niin itseluottamus horjahti. Odotan yhtä kunnon onnistumista, mikä laukaisisi tilanteen, Otto […]

Viestin täysosuma jäi olympialaisiin

Suomen miehet sijoittuivat kymmenenneksi Ruhpoldingin maailmancupissa torstaina. Kilpailun voitti Ranska kuusi sekuntia ennen Norjaa ja kahdeksan sekuntia ennen Saksaa. Ankkuriosuudelle kärjessä lähtenyt Ruotsi taipui ykköstähtensä Sebastian Samuelssonin johdolla neljänneksi. Suomen kvartetti Olli Hiidensalo, Jimi Klemettinen, Otto Invenius ja Tero Seppälä tekaisi karkeasti ajatellen keskivertosuorituksen, ja koska kyseessä oli viimeinen viesti ennen olympialaisia, jäi sinivalkoisten täysosumapäivä talven pääkilpailuun. […]

Painajainen iski viestin avauksessa

Oberhofin maailmancupin päätöspäivä sunnuntaina tarjosi huippujännittävän miesten viestin. Norjan voittaessa viisi joukkuetta mahtui reilun viiden sekunnin sisään, ja tuvan täyteinen yleisömeri sai taatusti vastinetta rahoilleen. Valitettavasti Suomen mahdolliset yllätyssaumat sulivat heti avausosuuden ensimmäisessä ammunnassa, kun Otto Invenius suuntasi ohimenneiden varapaukkujen jälkeen sakkoringille. – Olipahan painajainen, Otto kuvasi suoritustaan.Hän ampui lippaalta neljä taulua alas, mutta se ylös jäänyt […]

Erikoinen takaa-ajo ilman suomalaisjuhlia

Oberhofin takaa-ajokilpailu jää historian lehdille varsin erikoisena kisana. Kilpailun voittaja Italian Tommaso Giancomel ampui peräti kuusi hutia, mutta piti pikakilpailun tuoman ykköspaikan. Koko kärkikuusikko viihtyi hyvin sakkoringillä, sillä se keräsi pyörivän tuulen avustamana yhteensä hulppeat 31 sakkorinkiä eli keskimäärin yli viisi pummia urheilijaa kohti. Todellisesta sakkokarusellistä huolimatta kilpailu oli erinomaisen jännittävä ja yli 20 000 katsojaa viihdyttävä, […]

Otto ja Jimi myötätuulessa Oberhofissa

Otto Invenius ja Jimi Klemettinen tekivät seurahistoriaa Oberhofissa torstaina. Ensimmäistä kertaa kaksi Soisalon Ampumahiihtäjien urheilijaa yltää maailmancupin pisteille samassa kilpailussa. Italian Tommosa Giacomelin voittamassa pikakilpailussa Otto oli 29. ja Jimi 38. Kyseessä oli vasta toinen kerta, kun Jimi pääsi pisteille. Pistetili aukesi maaliskuussa Oslossa, missä hän sijoittui takaa-ajossa 34:nneksi. Oberhofin kilpailua edelsi hiukan rauhattomasti nukuttu yö. Otto […]